Kasvisruokapäivä ja vegaanista ruokaa
Uudistetut kouluruokailusuositukset nostavat esiin viikottaisen kasvisruokapäivän keinona lisätä kasvisten käyttöä kouluikäisillä. Kasvisruokapäivä on ollut jo laajasti käytössä, vaikka aikaisemmissa, vuonna 2008 julkaistuissa, kouluruokailusuosituksissa ei ollut mainintaa kasvisruokapäivästä.Vegaanisenkin ruokavalion toteuttamisesta kouluruokailussa ohjataan nyt suosituksissa todeten toisaalta, että muista kuin terveydellisistä syistä tarjottavista suomalaisesta valtaväestön ruokailutottumuksista poikkeavista ruokavalioiden toteuttamisesta päätäntävalta on kunnalla tai opetuksen järjestäjällä.
Kouluruokailusuosituksen toteutuminen poliittisella ohjauksella
Poliittisen ohjauksen keinoina kasvisten käytön lisäämiselle on jo toteutettuna Valtioneuvoston periaatepäätös julkisten elintarvike- sekä ruokapalveluhankintojen ohjaamisesta lähiruokaan sekä aikaisemmat vuodelle 2020 esitetyt tavoitteet Lähiruokaa - totta kai! ja Lisää luomua!.Lisäksi on valmisteilla EU:n kouluhedelmätuen käyttöönotto.
Tofu, Quorn, Nyhtökaura ja Härkis
Kasvisproteiinin lähteeksi on soijan ja tofun lisäksi saatu viime aikoina useita vaihtoehtoja, kuten sieniproteiinivalmiste, kauppanimeltään Quorn, suomalaiskeksintö kaurasta ja palkokasveista valmistettu Nyhtökaura-nimellä tunnettu proteiinituote, sekä härkäpapuvalmiste Härkis.Soijaa, Tofua ja Quornia on jo käytössä kouluruoassa, mutta "nyhtökauraa ei kannata vielä odotella" -julisti eräs lehtiotsikko viime viikolla. Syynä julistukselle on vähäinen saatavuus sekä varmasti myös hinta. Härkistä valmistavan Verso Foodin mukaan Härkistä on jo käytössä kasvisruokailussa joissain kouluissa.
Jää nähtäväksi miten kotimaisten kasviproteiinien käyttö laajentuu uusien kouluruokasuositusten sekä olemassa olevan poliittisen tahtotilan kotimaisten tuotteiden lisäämiseksi myötä.
Vielä ei Härkis-pihvejä ole kouluruokailussa. Kuva on Härkiksen punajuuri-pihvin tuotenäytteestä itse valmistamastani annoksesta. |
Menekin edistämisen keinot vs. kaupallinen vaikuttaminen
Kouluruokailusuosituksessa todetaan välipalamyynnin kohdalla "Koulun tiloja ei tule käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana" ja toisaalla "Valtioneuvoston periaatepäätösten mukaisesti elintarvikehankinnoissa tulee huomioida elintarviketurvallisuus, kestävän kehityksen mukaisuus, tuotantotapojen eettisyys sekä eläinten hyvinvointi ja kohtelu. Lähi- ja luomuruoan osuutta tulee julkisissa ruokapalveluissa lisätä."
Miten yhdistää markkinointikielto kun toisaalta tuotemarkkinointi voi olla myös kouluruokailun hyväksyttävyyttä lisäävä tekijä? Miten vaikuttaisi esimerkiksi Nyhtökaura tai Härkis brändi koulun kasvisruokapäivän menekkiin? Tai yrityksen tarjoama ruokakasvatusmateriaali tai ruokailuympäristön somisteet, joita koululla ei muuten olisi mahdollista hankkia? Jo nyt näkee erään suomalaisen elintarvikeyhtiön kasvisjulisteita useiden koulujen ruokailutilojen seinillä.
Lisähuomautuksena, että opetussuunnitelmassa lukee "Yhteistyö ... yritysten ... kanssa lisää oppimisympäristöjen monipuolisuutta ja tukee koulun kasvatustehtävää."
Tarjonta lisää kulutusta
Lehtiuutisoinnin otsikossa koululaiset epäilevät "Kasvis ei maistu, jos on tottunut lihaan". Lihavalmisteita tuottava elintarvikeyritys HKScan kritisoi uusia kouluruokailusuosituksia tiedottessaan lihaisan lähiruoan suositeltua korvaamista tuontituotteilla, esim. hummuksella sekä vihjaamalla ettei kasvisruoka maistuisi lapsille"Hyvänmakuinen ruoka on lapsille se kaikkein tärkein ruokavalintoja ohjaava tekijä. Kouluruokien TOP 10 listalla on kahdeksan liharuokaa, kärkipaikkoja pitävät lihamakaronilaatikko ja lihapulla." (HKScan lehdistötiedote 24.1.2017)Tässä on aikuisten puuttumisen paikka sillä miten kasviksiin voisi tottua jos niitä ei tarjota? Kouluruokailusuosituksessa kasvisvaihtoehdon tarjoamisen mainitaan edistävän kasvisruokien syömistä niillä oppilailla, jotka eivät ole niihin vielä tottuneet sekä ylipäätään vaihtoehdon tarjoamisen lisäävän oppilaiden osallistumista kouluruokailuun.
Lapsi syö mistä pitää.
Pitää siitä mikä on tuttua.
Tutuksi tulee se mitä tarjotaan usein.
(lainaus: Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille)
Aiheesta lisää:
- Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille (THL 2016)
- Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus (THL 2017)
- Kouluruokailusuositus (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2008)
- Koulussa herkutellaan yhä enemmän kasvisruoalla – Vantaalla pohditaan myös vegaanilounaan tarjoamista (Vantaan Sanomat 28.1.2017)
- Periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen vastuullisuudesta hyväksytty (Tiedote MMM 29.6.2016)
- Lähiruokaa -totta kai! (MMM 2013)
- Lisää luomua! (Valtioneuvoston periaatepäätös 16.5.2013)
- Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain muuttamisesta (koulujakelu) (MMM 5.12.2016 / Kunnat.net luettu 30.1.2017) ¨
- Mitä ihmettä on Quorn? (TS.fi 6.4.2013)
- Nyhtökaura (www.goldandgreenfoods.com, luettu 30.1.2017)
- Kouluruoka saa olla aiempaa rasvaisempaa — nyhtökauraa ei kannata vielä odotella Kouvolassa (kouvolansanomat.fi 24.1.2017)
- Härkis saa seuraa Härkis Pihveistä ja maustetuista Härkiksistä (Tiedote / ePressi.com / OSG Viestintä Oy / VersoFood Oy)
- OPS2016/ Koulun sisäinen yhteistyö ja yhteistyö muiden tahojen kanssa (eperusteet.opintopolku.fi, luettu 30.1.2017)
- ”Kasvis ei maistu, jos on tottunut lihaan” – Osa koululaisista epäilee, että kasvispäivinä ei syödä (Aamulehti 24.1.2017)
- Lihan rooli uusissa kouluruokailusuosituksissa säilynyt ennallaan (HKScan Finland, lehdistötiedote 24.1.2017)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti