27.9.17

Vieraskirjoitukseni The Lunch Tray -blogissa

Ympäristön ruokapuhe vaikuttaa kouluruokailun arvostukseen. Hyvää voi kehittää ja aika muuttaa tarpeita kouluruokailussakin. Kouluruokailun negatiivisten puolien nostaminen esiin yleistäen ei kerro vanhemmille, mikä on hyvää ja toimii juuri oman lapsen koulussa. Eikä myöskään mitä pitäisi kehittää juuri tässä koulussa ja olisiko se sellainen asia mihin vanhemmat voisivat vaikuttaa.

Tavoitteeni on levittää kouluruokailun hyviä käytäntöjä joista saisi mallia ja työkaluja katsoa rakentavan kriittisesti juuri sitä kouluruokailua, mihin lukijalla on mahdollista vaikuttaa.

Siksi otin ilahtuneena vastaan kutsun esitellä texasilaisen äidin pitämässä The Lunch Tray-blogissa tänä vuonna julkaistuja suomalaisia Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuosituksia kun ne julkaistiin myös englanniksi elokuussa 2017. Löysin The Lunch Tray -blogin aika pian sen jälkeen kun olin itse aloittanut Kouluruokatietopankki -blogin. Minusta on ollut mielenkiintoista seurata erilaista kouluruokailusysteemiä vanhemman näkökulmasta kuvattuna ja saada siitä näkökulmaa mikä on hyvää ja toimii suomalaisessa kouluruokailussa. Se, että blogin kirjoittaja kirjoittaa myös äitinä antaa myös voimaannuttavan työkalun katsoa rakentavan krittisesti kouluruokailuympäristöäni.

The Lunch Tray -blogin pitäjä asuu Houstonissa, jolle Harley hurrikaanin aiheuttamista tuhoista uutisoitiin Suomessa laajasti. Paikallinen koulupiiri saikin valtion tuen tarjota kaikille oppilailleen tänä lukuvuonna maksuttoman koululounaan sekä lisäksi aamiaisen ja päivällisen. Tämä on varmasti suuri helpotus perheille niin taloudellisesti kuin ajankäytön ja huolen helpottamiseksi tilanteessa, jossa koti ja kodin ympäristö ovat toipumassa kaaoksesta. Muistutan, että suomalainen maksuton kouluruokailu alkoi kaikissa kouluissa vuonna 1948 vastaavassa tilanteessa.

Olen itse ylpeä vuoden 2017 suomalaisesta kouluruokailusta. Sekä lapset koulusta kotiin lounaalle hakeneena että koulueväitä väsänneenä vanhempana olen todella kiitollinen lapsilleni järjestetystä kouluruokailusta, jonka tarjonta on monipuolista. Maksuttomuuden koen nykyajassa suojelevan omien lapsieni lapsuutta hieman pidempään kun heidän ei tarvitse murehtia yhdenkään kaverinsa ruoan perustarpeen toteutumista koulussa. He ovat kokeneet senkin kun äiti unohtaa antaa lounaslaukun kouluun.

Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositukset ovat se lounaslaukku, jonka toivon päätyvän monen lapsen mukaan ja siihen sekä positiivisen ruokapuheen kautta kouluruokailun kehittämiseen tarvitaan meitä äitejäkin. Let's keep on blogging Bettina!

Guest Blogger Maarit Laurinen: School Food in Finland


The Lunch Tray -blogin pitäjä Bettina Elias Siegel esiteltiin tässä kuussa Yale Alumni-lehdessä
Bettina Elias Siegel: lunch warrior

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti