11.2.12

Koululaisten sanomalehtiviikolla kirjoitettiin paljon kouluruoasta

Sanomalehtiviikkoa vietettiin 6-10.2.2012. Monissa maakuntalehdissä, ainakin nettisivuilla, näytti olevan oma palstansa nuorille kirjoittajille. Ja nuorten kirjoittajien usein käsittelemä aihe oli kouluruoka, suoraan otsikoituna opettajan/lehden antamalla aiheella "kouluruoka".

Positiiviseksi imagotalkooksi ei hanketta voi kutsua. Harvassa olivat uudet aiheet kouluruokailun moittimisessa, vaikka sukupolvi on vaihtunut. Harvassa olivat myös julkaistuista teksteistä kiitossanat tai kehut kouluruoalle. Yllättäen yläkoululaisten teksteissä niitä näkyi enemmän kuin hellyttävissä alakoululaisten kolmen rivin sanomissa. Pohjanoteerauksen vei kuitenkin toimittajien viikon aloitusjuttu: Kouluruoka, yäk vai nam? Lue, kuinka kouluruokaa syöneiden toimittajien kävi! (juttu lisätään mustalle listalle)

Suuren valituksen keskellä koululaiset ottivat muitakin aiheita esiin: oltiin havahduttu, että raha kouluruokaan tulee veroista ja omalta kaupungilta, ehdotettiin maksullisuutta, lisää kalaa, ihmeteltiin kasvisruokien määrän kasvua, lämpimän ruoan loppumista kesken lasagnepäivinä, koulun tarjoamien välipalojen kalleutta verrattuna kaupan karkkitarjontaan. Muistutettiinpa myös ruoan valmistajien arvostuksen puuttumisesta ilman syytä. Lukiolaisten uutisverstas oli ottanut ajankohtaisen ruokatrendin karppauksen otsikkoonsa ja käsitteli aihetta mielestäni oikein hyvin, jopa ulkopuolisen asiantuntijan voimin sekä ruoantuottajan näkökulmasta.

Vinkkinä ensi vuodelle: Minusta olisi ollut kiinnostavaa lukea miten koululaiset kokivat ruokalistaan vaikuttamisen, ruokalan ulkonäöstä ja olivatko saaneet osallistua itse, mitä he tietävät ruokansa alkuperästä jne. Entä olivatko koululaiset arvioineet ruokansa ravitsemuksellisuutta ja kouluruokasuositusten mukaisuutta. Vähän kuten tässä toimittajan jutussa "Paloiteltu kouluruoka" (Raahen Sanomat 7.2.2012, lisätty blogiin 13.2.2012)


Sanomalehtiviikon kouluruokakirjoituksia (julkaistu ko. lehden internet-sivujen mielipidepalstalla tai sanomalehtiviikko-sivustolla)


Pohjalainen.fi 
Kouvolan Sanomat
Keskisuomalainen
  • Kouluruoka on hyvää ja terveellistä (pidempi mielipidekirjoitus): " Miettikää niitä ihmisiä, jotka vaivalla valmistavat oppilaille ruokaa joka arkipäivä, ja mikä on siitä kiitos? Puolet ruoasta menee biojätteeseen."
HS.fi

2 kommenttia:

  1. Hesarin kuvasarja oli erittäin hauska. Kuvissa oli eri maiden kouluaterioita ympäri maailmaa.

    Otin nipun Hesareita luokkaan ja tutkimme tarkkaan kuvia. Omat kolmasluokkalaiseni pitivät kovasti Hesarin jutusta.

    Ihmettelivät englantilaisten ja amerikkalaisten lasten kouluaterioita. Köyhien maiden lasten kouluateriakuviin pysähdyttiin pidempään.

    VastaaPoista
  2. Kuvat kertovat tuhat sanaa... Kouluruoastakin. Toivottavasti juttu tavoitti muitakin kolmasluokkalaisia ja sai aikaan keskustelua sellaisesta itsestäänselvyydestä kuin kouluruoka. Esim. mitä vaihtoehtoja heillä olisi jos ruokaa ei tarjottaisi koululta? Millaiset ympäristövaikutukset eväslounailla olisi vrt. nykyinen kouluruoka-järjestely. Miten eväät saisi pidettyä hygieenisenä ilman kertakäyttöpakkauksia? Entä mikrobiologinen säilytys lämpimällä? Tai sulana pakkasilla? Entäs jos kaverilla on paremmat eväät kuin itsellä...

    VastaaPoista