Vuoden 2018 kouluruokakisan finaali käytiin 14.3.2018 Gastro-messujen yhteydessä Helsingissä.
Ammattikeittiöjoukkueet Joensuusta, Sodankylästä, Helsingistä, Mäntsälästä ja Oulusta olivat päässeet jatkoon yli kymmenestä kisaajasta. Esikarsinnan oli suorittanut Eräviikinkien C-tyttöjen salibandyjoukkue.
Gastro-messuilla kolmen hengen tiimit valmistivat yleisön ja tuomariston edessä kolme erilaista kouluruokaa.
Kisaajien sykkeet näkyivät kaikille. Kuva YouTube-kaappaus. |
Jokainen tuomari arvioi jokaisen joukkueen kaikki ruoat, kunkin lajin kerrallaan. Arvioitavat lajit olivat keitto, kasvisruoka sekä liha-, kala- tai broileriruoka.
Arviointikriteereinä oli
-Sopivuus kouluruoaksi: innostava, houkutteleva, ravitseva
-Maku: makujen yhteensopivuus, rakenne
-Väri: elämys, ulkonäkö
Onneksi oppilastuomareita puolet!
Tuomaristossa oli ruoka-alan ammattilaisia erilaisilla taustoilla; ravintolakokki, ruokatoimittaja, ruoan aistikokemuksen tutkija, Sydänliiton asiantuntija, ammattikeittiötekijöiden ja -tuotekehityksen edustajat, ruokakulttuurimaan Italian Suomen suurlähettiläs sekä edellisen kouluruokakisan voittajatiimiläinen. Kahdestakymmenestä tuomarista puolet oli kuitenkin todellisia kouluruoka-asiantuntijoita, nimittäin yläkoululaisia, joilla kaikilla oli ajantasainen vähintään kuuden vuoden kokemus kouluruoasta.
Lisäksi ainakin minun vieressä istuneilla oppilastuomareilla oli laajempaakin näkökulmaa kouluruoka-arvosteluun; toinen oli syönyt muutaman vuoden koululounaaalla amerikkalaista kouluruokaa tai kotoa tuotuja eväitä ja toinen kuului oman koulunsa kouluruoka-agenttitiimiin. He vaikuttivat aidosti kiinnostuneilta vaikuttamaan suomalaiseen kouluruokatarjontaan.
Oppilastuomarit osoittivat myös tarpeellisuutensa, sillä he yllättivät ainakin minut suosikkiruuillaan valikoimasta. Toinen piti nauriskeitosta ja toinen kehui ahvenpastaa herkulliseksi. Myönnän olettaneeni etteivät nuo olisi oppilaiden suosikkeja maultaan. Kuinka ennakkoluuloista minulta!
Kun puolet tuomareista oli kouluruokaa päivittäin syöviä oppilaita niin olen varma et voittaneen joukkueen ateriakokonaisuus todella kuvastaa käyttäjille mielekästä kouluruokaa.
Tottai kai sopii kouluruoaksi
Kyllä kisaajat olivat ammattilaisia, jotka olivat selviytyneet kouluruokakisan finaaliin. Totta kai kaikki annokset siis sopivat kouluruoaksi. Suurimmat erot pisteytyksessä tulivat varmaankin siitä miten innostavana annos koettiin.
Itse innostuin jos lihan osuutta annoksessa oli korvattu kasviksella, tarjoilumuoto oli perinteisestä kouluruoasta poikkeavaa tai raaka-aineet olivat uusia. WWF:n edustaja totesikin nimetessään kisan ympäristöystävällisimmän aterian, että houkutteleva sekä herkullinen kouluruoka syödään ja siten ehkäistään ruokahävikkiä. Ja kun raaka-aineet ovat kasvista niin ympäristöystävällisyyttä edistetään myös sitä kautta.
Kouluruokakilpailulla pystytäänkin välittämään koteihin mitä kouluruokalistasuunnittelu sisältää taloudellisten seikkojen, ravintoarvojen ja maun lisäksi; ympäristöarvoja, sesonkia, lähiruokaa, teemoja, ruokakulttuuria. Alla listaa uutisoinnista.
Vuoden 2018 parasta kouluruokaa valmistetaan Joensuussa. Kokonaisuuteen kuului porkkanamakkarakeitto, paella broilerista ja kiinankaali-ananas-hernesalaatti sekä uuniperunaviipaleet kaverinaan kikhernetahna.
Kaikkien finaalijoukkueiden kaikkia ruokia maistaneena, totean et kisa oli tiukka. Mutta tälle tuomarille kilpailu oli yhtä juhlaa kun sai istua valmiiseen pöytään.
Kouluruokakilpailun 2018, keitot |
Kouluruokakilpailun 2018 liha-, kala- tai kanaruoka |
Kouluruokakilpailun 2018 kasvisruoka |
Paremmat kuvat kaikista ateriakokonaisuuksista löytyvät tästä Ilta-Sanomien jutusta:
Tässä ovat Suomen parhaat kouluruoka-annokset, budjetti oli 1 €: ”Huikeaa”
Neljättä kertaa (2012, 2014, 2016) pidetyn Kouluruokakilpailun järjesti 2018 Continental Foods Finland yhteistyössä Arlan ja Atria Food Servicen kanssa. Tuomarit saivat tuotekorvauksen tehtävästä.
Kouluruokakilpailusta muualla:
Joensuun Enon koulu kokkasi kouluruokakisan voittoon Gastro-messuilla – Annos syntyi eurolla per syöjä! maaseuduntulevaisuus.fi 14.3.2018
Joensuussa Suomen parasta kouluruokaa – Enon koulu vei voiton heili.fi 14.3.2018
Kilpailun tulos: Enon koulussa Suomen parasta kouluruokaa karjalainen.fi 14.3.2018
Aidot maut houkuttelevat ruuan ammattilaiset Gastroon maaseuduntulevaisuus 14.3.2018
Valtakunnallinen kouluruokakilpailu huipentuu - Finaalissa Enon koulun kolmikko karjalainen.fi 12.3.2018
Lue lisää:
Kouluruokakilpailun esikarsinta, Eräviikinkien C-tyttöjen salibandyjoukkueKouluruokakilpailu 2018 finalistitiimien esittely
Valtakunnallinen kouluruokakilpailu huipentuu 14.3. Gastro-messuilla
Joensuussa valmistetaan Suomen parasta kouluruokaa
Kouluruokakilpailu 14.3.2018, livestriimi (YouTube 3h). Kohdassa 1:12:50 alkaen hellyttävä ja ihastuttava Tanhupallo, joka kysyi pääseekö hän Duudsoneihin. Jarppi ihan asiallisesti pohti, että onkohan se ihan sopivaa. Ehkä sit muutaman vuoden päästä. Harmi ettei Tanhupallo jaksanut olla pidempään. Jutustelua oli mukava kuulla.
Tanhupallo yleisön saartamana |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti