19.1.12

Karmea löytö somessa kouluruokailusta!

Lisään itseni mukaan mustalle listalleni käyttämästäni otsikosta.

Tein todellakin karmean löydön Facebookista koskien kouluruokaa. Löytämäni sivuston nimi on

Kouluruoka on lehmän ulostetta

Nimi ei hirveesti hetkauta. Ompa tuollaista kieltä kai tullut itsekin käytettyä aikoinaan. ;) Tai no, uloste ei kyllä oikein kuulosta puhekieleltä, mutta "aitoa" sanaa ei kai Facebook:n moderattori ole hyväksynyt. Kuvat olivat dramaattisia, mutta kirjoitan niistä alempana lisää. Harmittelen muutamaa asiaa ensin.

Se, mikä oli karmeaa oli sivuilla oleva kielenkäyttö... Eikä aihe aina ollut kouluruoka. En lukenut paljoakaan, mutta sävy meni ruokatermeillä ilmaistuna nk. "karvaisemmaksi" loppua kohden. Empä osaa lähteä filosofioimaan mikä saa nuoren kommentoimaan julkisesti omalla nimellään noin, ala-arvoisimmat kommentit olivat nimettömiä. Onneksi kohteena oli persoonaton kouluruoka eikä luokkakaveri... Tai ei ainakaan minun silmiini osunut. Mutta enpä silti laittanut kouluruokatietopankkia tykkääjäksi saadakseni moderaattorin oikeudet kuten viimeisimmässä päivityksessä luvattiin. Keski-ikäistyvä äiti-ihminen ei oikein jaksaisi moista tulvaa omalla sivullaan. Ehkä liityn tykkääjäksi myöhemmin.

Sillä se, mikä hätkäytti eniten oli tykkääjien määrä 4713! (19.1.2012). Muistan nähneeni sivun joskus syksymmällä (perustettu syyskuussa 2011), mutta silloin tekstiä ja tykkääjiä oli muutama joten jätin asian marginaaliin. Kuviakaan ei ollut silloin näin montaa. Palasin sivuille kun löysin muistiinpanoistani merkinnän kuvasta.

Ko. sivu on käynyt kommentoimassa Turun Facebook-sivustolle heti ilmestyttyään syyskuussa. Ilmesesti sivuston itsestään antama kuvaus "Tämä sivusto on protesti huonolaatuista kouluruokaa vastaan pääasiallisesti Turun alueella. Näytetään niille Turun päättäjille, mitä huvijahtien hankkimisen sijaan olisi voinut tehdä." ei sitten saanut päättäjiä ottamaan nuorten asiaa kuullakseen.

Harmi, 4713 tykkääjää on aika suuri yleisö. Ja tällä yleisöllä on äänestysikäisiä vanhempia liki kymmenen tuhatta. Kommentoijat näyttivät olevan monesta kunnasta, mutta silti kuntavaaleissa syksyllä 2012 varteenotettava äänestäjämäärä?

Niistä kuvista. Niitä on yhdeksän otettuna syys-lokakuussa 2011. Ovat varmasti hyvin edustavia kuvia kouluruoasta.

Mielenkiintoisempaa kuin liittyä kuvien kauhisteluun tai kauhistella nuorten kieltä, on pohtia miksi nuoret kommentoivat ruokaa niin kuin kommentoivat.

Minäpä aloitan ja todellakin toivon, että joku muukin innostuu jakamaan ajatuksiaan.

"Kinder"-perunoita on kolmessa kuvassa (3,5,6). Niin? Ilmeisesti koululainen ei ole vielä kuorinut viikoittain kaupasta ostettuja perunoita kotonaan. Vakuutan kokemuksella, että Suomessa, Ranskassa ja täällä Texas:ssa kaupasta ostetuista perunoista on vähintään joka toisessa pussissa "kinder-perunoita". Joskus ne päätyvät kotikeittiössäkin lautaselle asti kun ovat olleet pinnaltaan hyvän näköisiä kattilaan pistettäessä. Luonto ei ole virheetön niin kuin Angry Birds-pelin ensimmäinen taso (korkeammista tasoista minulla ei ole kokemusta).

Lihapulla-ateriaa kehutaan ja toivotaan lisää listalle (kuva 1). Onneksi jotain on nuorten ruokamaussa säilyvää läpi vuosikymmenien. Ei näytä einesruoan vastaisuus vielä iskeneen läpi tässä lajissa. Kuvasta en osaa sanoa painitaanko perunamuussissa aluperäisessä vai teollisessa kisassa. Samassa kuvassa näkyy muuten tyhjäksi juotu maitolasi!

Toinen kehu ruoan maulle tulee yllättäen kaikkien epäesteettisimmästä kuvatusta ruokalajista, kanakeitosta (kuva 8). En siis moiti sivuston perustajaa epäluuloisuudesta ruoan ulkonäköä kohtaan vaan kehun maistamisesta ja positiivisenkin kokemuksen raportoinnista. Se tuo sitä uskottavuutta, minkä vuoksi minäkin vietän aikaa näiden kuvien äärellä.

Kuva 8: "Eli koulun silakkapihvistä kuva. Olen suuri kalan ystävä, ja tämä muistutti maultaan enemmän kanaa kuin kalaa. Koostumusta en voi alkaa julkisella sivulla kuvailemaan." Harmi ettet kuvaillut. Silakkapihvin valmistaja tai ostaja eli koulunkeittiö olisi voinut olla kiinnostunut asiallisesta asiakaspalautteesta ja sinä olisit saanut sellaisia kalapihvejä mitä kokenutkin kalansyöjä arvostaa.

Kuva 2: makkarakastiketta ja nuudeleita. Sanoisinko, että aika erikoinen cross-culture-kitchen annos. Onko tämä varmasti ollut ruokalistalla ja malliannoksen mukainen annos? Ettei vain kuvaaja itse ole sekoittanut tarjollaolevista esim. kasviswok:n nuudeleita ja perusmakkarakastiketta, jonka kanssa olisi ollut tarjolla myös perunaa.

Kuva 4: vellipäivä. Kuvaaja ei ole laittanut kommentteja mausta eikä koostumuksesta. Harmi tämäkin. Useissa lehtijutuissa koululaiset ovat selkeästi kahtiajakautuneita puurojen ja vellien suhteen, tykätään tai inhotaan. Olisi tuonut perspektiiviä tähän kuvasarjaan kun tietäisi kumpaan leiriin kuvaaja kuuluu. Veikkaan puuromielipiteen olevan erityisesti sellainen ruokamielipide, joka tulee varhaislapsuuden kotikokemusten kautta.

Kaiken kaikkiaan useissa kuvissa lautaselle oli otettu useita ruokalajeja. Joissakin toki aika niukasti verrattuna siihen, mitä ruoanlaittaja ja tuottaja ja ehkä siellä kotonakin oli ajateltu nuoren syövän koulupäivän aikana. Muutamissa kuvissa ruoka oli syöty ja kuva oli vain perunayllätyksestä. Kuvaaja ei siis ole ihan keskiverto kouluterveyskyselyn koululainen, jolle ruoka ei maistu.

Miten siis näin fiksu nuori on pistänyt sivustolleen näin poistyöntävän nimen? Nimi on ehkä ollut osatekijä näin suuren tykkääjämäärän saamiseen, mutta samalla nimi sekä sivuston tarkoituksen kuvaus vievät asialta uskottavuutta. Kyllä kinder-perunoista saa ja itseasiassa kuuluukin valittaa! Fb-postausta hyödyllisempää olisi näyttää peruna heti keittiöhenkilökunnalle. He toivottavasti osaavat ottaa asian seurattavaksi ja vaihtaa perunoiden tuottajaa mikäli havaintoja tulee paljon. Keittiöhenkilökunnalle näyttämisen lisäksi voi perunasta pistää kuvan sivustolle. Mutta yksittäisellä perunalla lukemattomien luettavaksi kelpaamattomien ja lukematta jäävien kommenttien kanssa muutosta ei tule tapahtumaan tätä kautta. Vaikka voisi.

Lukekaapa vaikka usalaisesta Fed Up With Lunch-sivustosta, jossa täysin yksityisesti toimiva henkilö kuvasi koulunsa ruoat päivittäin ja sai siten asialle valtakunnallista sekä nyt maailmanlaajuista huomiota.

Jamie Oliver:n ruokavallankumous onkin sitten jo eri mittakaavan juttu, mutta samaa tekniikkaa sekin hyödyntää. Muutettava asia esitetään kuvina ja kun sekään ei riittänyt niin Los Angeles:ssa kuvatun kauden viimeisessä jaksossa paikalliset ravintolakokit saivat eteensä annokset kouluruokaa ja kuvailivat katsojille makua. Aika vakuuttavaa sekin.

Chefs to schools on Usan maatalousministeriön alainen virallinen ohjelma, joka tuo paikallisia ravintoloitsijoita koulun keittiöihin kehittämään parempia kouluaterioita. Suomessa koulukeittiöissä on jo kokkeja. Mutta niitä reseptejä ei ole koskaan liikaa ja resursseissakin on parannettavaa. Seuratkaapa siis Parempaa Kouluruokaa-kokki kisaa sekä kuntavaaliehdokkaiden osoittamaa arvostusta kouluruokailulle. Viime vaalien alla kuntavaaliehdokkailla oli mahdollisuus käydä allekirjoittamassa lupaus pitää huolta kouluruokailusta. Nyt olisi hyvä aika käydä katsomassa ketä listalla on ja miten ovat lupaukset toteutuneet.

En nyt keksi tätä kirjoitusta enempää itse miten tämän nuorten energian ja kiinnostuksen vaihtaa mielipiteitä saisi valjastettua toimimaan kouluruokailun puolesta. Toivottavasti kommenttikenttään ilmestyy ehdotuksia tai sitten idea näkyy suoraan toimintana.

p.s. lukekaa pro peruskoulu blogin kirjoitus aiheesta keskusteluineen
Tallennan tähän yhden oman kommenttini sivulta: Samaa mieltä, että sivun nimi hämää meitä aikuisia. Tuijotan edelleen tuota 4717 (kasvanut!) tykkääjää... Se on paljon, esim. "Lasten ääni lautaselle" lapsiasiavaltuutetun sivuilla on 253 tykkääjää, vaikka esittelynä on "Mehän sitä syödään!" Kampanja oppilaiden mielipiteiden huomioimisesta kouluruokailussa", YLE uutisilla näytti olevan 9250 tykkääjää, Helsingin Sanomilla 21611. Tuo määrä koululaisia saisi varmasti jotain hyvääkin aikaiseksi. Ko. sivun nimeä voi muuttaa...


Kouluruokatietopankilla on FB-sivut (näkyvät ilman omaa tiliäkin), mutta ne raportoivat kouluruokaa koskevia uutisia eivätkä kuvia kouluruoasta. Ehkä siksi tykkääjiä on vain 56. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lukemaan, joten jätän ajatuksen "Kouluruokailu kuvina" Fb-sivusta muiden käyttöön.

p.s. verratkaa sivun saamaa huomiota siihen, mitä saivat kolme Tammisaarelaista koululaista omalle kouluruokablogilleen, Ruotsia myöden. SkolmaSverige.se: "Har Svenksfinland världens bästä skolmat?" & Västrä Nyland 30.11.2011: "De bloggar om sin skolmat".

3 kommenttia:

  1. Niin...en oikein tiedä, miten kommentoisi löytämääsi sivustoa. Kovin paljon kirjoituksia koko sivustolla ei ollut.

    Minäkään en tiedä Turun seudun kouluruuasta yhtään mitään.

    Luulen, että kotikuntani Vantaa edustaa keskivertokuntaa ruuan suhteen. Minulla ei ole juuri valittamista.

    Toissapäivänä oli soijalasagnea, täytyy myöntää, että ulkomailta rahdattu soija tökki, mutta moni muu opettaja piti ruuasta. Söin ruuan "aatteen vuoksi" malliksi oppilaille. Sinänsä oppilaat eivät ruuasta valittaneetkaan. Lulivat varmaan, että söivät kanaa :)

    Kahtena päivänä onkin sitten ollut minulle hyvin maittavaa ruokaa.

    Kyllähän makutottumukset ovat aina makutottumuksia, mutta lehmän ulostetta? Taitaa olla nykynuorten koululaishuumoria...

    Sivustolla on äänestys, kumpi on parempaa, koti- vai kouluruoka. Kotiruoka vei voiton. Luin jostain tutkittua tietoa - näin ei ole. Monissa nykykodeissa ruuanlaiton suomalainen perinteinen jatkumo on unohdettu.

    Läheskään kaikissa kodeissa EI OSATA laittaa kotiruokaa. Olen sitä mieltä, että ennenkuin kannattaa alkaa arvostella muiden ruuanlaittotaitoja, pitää osata itsekin tehdä jotain. Koulukeittiöiden emännät henkilökuntineen ovat sentään AMMATTILAISIA, jotka noudattavat yleisesti hyväksyttyjä ravintosuosituksia.

    Voi olla, että moni nuori tai lapsi kokee tilauspitsat ja -kebabit ja muut ostosvalmisruuat kotiruokana.

    Väitän vahvasti, että koulun esim. kouluruuan monipuolisuus ja salaattitarjonta hakkaa kirkkaasti kesnmääräisen kodin kotiruuan tason.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Enkeliporsas

      Kiitos toisen aikuisen ajatuksista sivustosta. Melkoinen joukko faneja 4713 on ja joitain kommentteja on tullut viime viikolla, joten sivustoa ei ole suljettu. Ei taida Kouluruokavaalitkaan saanut noin suurta suosiota ja kohdeporukkakin on olisi juuri he, joille kouluruoka on ongelmallisinta. Joten annetaan ideariihen muhia josko syntyisi ideoita jatkojalostaa nuorten kouluruokakiinnostusta.

      Tuosta soijan vaihtoehdosta oli juuri Ruokatiedon uutisissa: http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta-2-1-palsta_uusi.aspx?id=1224243

      Poista
  2. Herneet ja sienet ovat erittäin hyviä suomalaisia vaihtoehtoja.

    Hernekeitot maittavat lapsille, mutta lasten makuaisti ei suosi sieniä, ikävä kyllä. Kalan osuutta voisi lisätä jonkinverran.

    Nykytrendi on kouluruokailussa on ollut pastat ja kana-riisivariaatiot. Molemmat maistuvat lapsille.

    VastaaPoista