Fed Up With Lunch on blogi, joka muodostui kun chicagolainen erityisopettaja päätti tammikuussa 2010 anonyymisti raportoida mitä hänen oppilaansa saivat koulussa lounaaksi. Vuoden ajan opettaja osti, valokuvasi ja söi joka päivä koululounaan ja kirjoitti kokemuksestaan blogiin.
Hänen tekonsa herätti arvostetun ravitsemuspolitiikkaan keskittyvän bloggaajan Marion Nestlen huomion ja blogi tuli pian tunnetuksi laajalle yleisölle. Lokakuussa 2011 Mrs Q:na esiintynyt opettaja julkaisi kirjan "Fed up with Lunch" paljastaen samalla oikean henkilöllisyytensä. Kirja ei ole koottu blogipostaus vaan valoittaa kirjoittajan tuntemuksia kirjoitusten takaa sekä ajatuksia koulun mahdollisuuksista edistää oppilaidensa hyvinvointia.
Projetinsa aikana opettaja havahtui huomaamaan miten lyhyt ruokatunti vaikutti sekä tarjottavaan ruokaan että lasten tarjoittimelta syömiin aterian osaisiin. Lapsiystävälliset ruoat muokattiin nopeasti ja usein sormin syötäviksi, esim. peruna muokkaantui uppopaistetuiksi kroketeiksi (tater tots). Vaikka tarjottimella olisi omena, sitä ei kerkeisi syödä lyhyen ruokatunnin aikana eikä sitä saanut myöskään ottaa mukaan evääksi. Hätkähdyttävimpänä tulee ehkä tieto ettei hänen koulussaan ole välitunteja ollenkaan. Erityisopettajana hänen oppilaansa ovat usein juuri niitä joilla on keskittymisvaikeuksia luokassa. Kirjassa hän käsittelee tietojaan liikkumattomuuden vaikutuksesta oppilaisiinsa, sillä ruokapainotus ja halu pysyä tuntemattomana sai hänet olemaan käsittelemättä aihetta blogissa. Kappaleen nimi olikin "Baby carrots can't go outside to play".
Kirjalla (Thank you my Chicagoan friend JR for giving this book as food for my thoughts) tai 'Fed Up with Lunch'- blogilla ei ole paljonkaan annettavaa suomalaiselle kouluruoalle. Suomalaista kouluruokaa ei ole edes mainittu koko kirjassa muutaman ulkomaan viitteen joukossa. Suomalaisesta kouluruokailusta tuntee tuntemattomuudesta huolimatta ylpeyttä kun katsoo opettajan ottamia valokuvia, lukiessa kananugetteja olleen 133 kpl vuodessa tai lukiessa kuvauksia "kahden suhde yhteen maapähkinävoi-
Kirjasta voi kuitenkin imeä muutaman sanoman suomalaiselle kouluruokailukokonaisuudelle: Itse syömiselle tulee varata aikaa kiinnittämällä huomiota kuinka paljon aikaa ruokatunnista menee jonottamiseen ennen kuin oppilas pääsee syömään. Toinen sanoma on rivien välissä kirjan lopussa "Mrs. Q's guide to quiet revolution" -osiossa, missä hän antaa vinkkejä miten vanhemmat, alakoululaiset ja yläkoululaiset, opettajat, kokit ja ravitsemustieteilijät voivat aloittaa muutoksen omassa kouluruokailussaan. Mrs Q kehottaa vaikuttamaan perehtymällä itse ongelmakohtiin ja esittämällä ratkaisuvaihtoehtoja. Koska kouluruokailu on hyvin monimutkainen kokonaisuus, on parempi hakea tukea sekä näkökulmaa ratkaisuun toisista kouluruokailuun muutosta hakevista. Suomessa ei tarvitse torjua suklaamaitoa tai sokerista jogurttihyytelöä kouluruokailusta, mutta yhtälailla Suomessa kuin Usassakin kouluruokailu hyötyisi monipuolisemmasta ja runsaammasta kasvistarjoilusta. Sen toteutuminen voisi saada vauhtia vanhemmista Suomessa?
Yhden kappaleen väliotsikkona on:
What is patriotism but the love of the food one ate as a child? -Lin Yutang
Vapaasti käännettynä: "Kouluruoalla on mahdollisuus luoda uskollisuutta kotimaista ruoantuotantoa kohtaan". Texas:ssa kasvanut vesimeloni on toki herkullisinta vesimelonia, mitä olen koskaan saanut, mutta kyllä silti kaipaan Keski-Suomen mustikkametsästä suoraan suuhun poimittuja makuja.
Jutun ulkopuolelta kerrottakoon, että olen itse käynyt vuosikymmeniä sitten usalaista "high school":a (=lukioikäisille) vuoden verran. Myös silloin aivan joka ikinen päivä ruokana oli hampurilainen ja ranskalaiset kirjan blogikuvien kaltaisen päivän erikoisen lisäksi. Siinä vaiheessa jo 10 vuotta suomalaista kouluruokaa syöneenä, en kelpuuttanut lounasta koskaan koululta vaan toin isäntäperheestäni lounaan mukanani. Thank You ER&RR for giving me then oppoturnity to deeper understand school lunch now!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti