Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokakasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokakasvatus. Näytä kaikki tekstit

31.3.22

Olkoon kouluruoka onnen lähde tulevaisuudessakin

Haluan muistuttaa, että Suomessa asetettiin 1943 keskellä sodan vaikutuksia laki kaikille lapsille maksuttomasta kouluruoasta. Haluan ajatella tuon teon olevan yksi syy miksi Suomi listattiin maaliskuussa 2022 maailman onnellisimmaksi maaksi viidettä kertaa putkeen. Nälkäinen lapsi ei jaksa opiskella uutta millä sopeutua muuttuvaan maailmaan. Tarjoamalla kaikille lapsille ruokaa koulussa on mahdollistettu oppimista ja sisukkuutta, joka ehkä sitten on johtanut onnellisuuden kokemukseen sukupolvelta toiselle kasvaen. 

Tänään 31.3.2022 on Suomen ylikulutuspäivä eli olemme kuluttaneet tämän vuoden osuutemme uusiutuvista luonnonvaroista. Miten me onnellisimmat pystymme tästä siirtämään onnellisuutta seuraaville sukupolville? 

JustFood -hanke esittää miten kouluruoan ympärille muodostunut suomalainen kouluruokailu on vaikuttava keino ruokamurrokseen, luonnonvarojen kestävään kulutukseen, sopeutumisessa. Katso miten Sustainable school meals - a Finnish recipe videolta (2min 14s) . 

Yhteinen ruokapöytä -keskustelufoorumi teetti elintarvikevientiselvityksen, joka julkaistiin maaliskuussa 2022. Julkaisutilaisuudessa nousi esille suomalainen osaaminen ja halu tuottaa maksuton ateria jokaiselle lapselle joka koulupäivä toteuttaen kestävän kehityksen mukaisia tavoitteita ja kouluruoan olevan osa ruokakulttuuristrategiaa ja maakuvatyötä. Suomessa ruokapalveluosaamisessa on laaja vuosikymmenten aikana kehittynyt ammattilaisresurssi turvaamassa sopeutumista myllerryksiin ja tekemässä sujuvaa perusarkea.   "Kouluruokakokonaisuus pitää ratkaista eri puolilla maailmaa" ja siksi Suomi on yksi tasa-arvoista ja kestävää kouluruokailua maailmassa edistävän Kouluruokailukoalition perustajajäsenistä. 

Olkoon kouluruokailu entistä useamman onnen lähde tulevaisuudessakin. Ei aprillia.

Ajatusteni lähteitä:

16.8.18

Onko sinulla kouluruokamuistoja? Kerro ne puhelinkopissa

Kuten puhelinyhteydet, kouluruokailukin on muuttunut siitä kun sinä kouluruokaa viimeksi söit. Tee palvelus itsellesi ja ota täysi hyöty kouluruokailusta päivittämällä oma ruokataju.

14.5.18

KESÄLOMA! Mitä syödään ja missä?

Teksti on julkaistu toukokuussa 2011. Kouluissa on kesäloma myös vuonna 2018, eikä aika näytä haalistavan sisältöä. Joten kysyn taas laskeeko ruoan laadun vaatimustaso kun maksu menee itseltä suoraan eikä yhteisestä kassasta?

18.5.17

Nuorisotutkimusseura: Kouluruokakritiikin vähentäminen vaatii nuorten välisen vuorovaikutuksen ymmärtämistä

Nuorisotutkimusseura ry on tieteellinen seura, joka edistää nuorisotutkimusta Suomessa ja kansainvälisesti. Nuorisotutkimusverkosto on seuran osana toimiva tutkijayhteisö, joka tuottaa monitieteistä akateemista tutkimusta sekä vaikuttaa tutkimuksillaan yhteiskuntapolitiikkaan ja nuorisotyön kehittämiseen.

11.5.17

Onko hernekeitto hyvää kouluruokaa?

Asiat, jotka tiedostetaan, voidaan ottaa käsittelyyn. Muutoskin on mahdollista, jopa todennäköistä. Ainakin kaikkien osallistuneiden ruokataju kasvaa. 

12.2.17

Kouluruokailun PopUp -viikko 6.-17.3.2017

Kouluruokailun PopUp-viikolla tehdään hyvät käytännöt ja onnistuneet tempaukset näkyviksi!

18.1.17

Ruokapalvelu mukana OPS:n toteutumisessa

Mieliruokaviikko, TET-harjoittelu, kansainväliset maut, laskiaispulla, kasvisruokareseptikisa. Ja monta muuta tapaa miten koulujen ruokapalvelut osallistuvat opetussuunnitelman toteuttamiseen.

30.9.16

Miten kouluruokailu kuvataan opetussuunnitelmassa?

Valtakunnallisessa uudessa peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa 2014, jotka tulivat voimaan 1.8.2016, kouluruokailua kuvataan kohdassa Yhteiset osuudet / Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen / Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta:

3.8.16

No, oliko ruoka hyvää koulussa?

Kysymys "No, oliko ruoka hyvää koulussa?" ei riitä kattamaan mitä voit pohtia lapsesi kanssa jos vastaus onkin "ei".

14.6.16

Syödään yhdessä ja kehitetään ruokatajua kesällä

Tutkimusten mukaan lapsiperheiden ruokailu on arkena terveellisempää kuin viikonloppuisin, todetaan lapsiperheiden ruokasuosituksissa. Entä kun viikonloppu kestää kymmenen viikkoa?

11.4.16

Kun ruoalle nirsoilu on perheille liian kallis ylellisyys


Kun päiväkodit ja koulut jakavat monipuoliseen ruokavalioon totuttelusta väistämättä syntyvän ruokahävikin kustannuksia, on myös perheillä paremmat mahdollisuudet laajentaa ruokavaliota.

19.1.16

Lihapulla x 900 000 ja instituutioiden ruokataju

"Usean kaupungin kouluruoassa epäterveellisen paljon lihaa" tiedottaa WWF. 

13.1.16

VÄITÖS: Osallisuutta ja toimijuutta tukeva ruokakasvatus

Väitöstutkimuksen aiheena: pohjoismaisten nuorten kouluruokatottumukset, nuorten näkemyksiä ateriavalinnoistaan perhekontekstissa, nuorten kouluruokakäytännöt kasvatuksellisena voimavarana, koulukontekstissa toteutettavan ja nuoria osallistavan tutkimuksen haasteet.

17.11.15

Tarkoituksenmukaisesti järjestetty kouluruokailu, mitä se on tänään?

Perusopetuslaki (21.8.1998/628) toteaa
"Opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria."

2.9.15

Markkinointi on löytänyt kouluruokailun

Vaikka suomalainen kouluruokailu on maksutonta, se tarvitsee markkinointia ollakseen myyvää oppilaille. 

28.5.15

Mitä sinä teet kouluruokailun hyväksi?

Pian on taas uusi sukupolvi saapumassa kouluruokailuun. Mitä voi tehdä heidän kouluruokailunsa hyväksi? 

13.4.15

THL: Kouluruokailu osana terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä peruskouluissa vuonna 2013

Koko maan peruskouluista 61 prosenttia ilmoitti, että kouluruokailun ohjaus oli kuvattu opetussuunnitelmassa, kun kaksi vuotta aikaisemmin tulos oli 41 prosenttia. 

7.4.15

Päivän kouluruokaotsikot

Tämän päivän kouluruokaotsikoissa näyttäisi olevan kaksi aiheitta; kouluruokaan käytetty raha sekä ylikypsä mössö. 

13.3.15

Ravitsemus & Kouluruokailu –työpajoja opettajille keväällä 2015

Ruokatieto yhdistys ry järjestää opettajille suunnattuja kouluruokailuaiheisia koulutuksia keväällä 2015

10.3.15

HS.fi 10.3. Mielipide: Ruokakasvatus osaksi opetussuunnitelmia

Nyt ratkaistaan, mitä tulevat koululaiset ruoasta ja ruoan kautta oppivat.