13.3.12

Kirja: Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan

Peruskoululainen viettää liki 900 tuntia opiskeluidensa aikana kouluruokailun parissa! Näin on varmasti muissakin maissa, joten kansainvälisesti tärkeä kysymys on "miten kouluruokailun lisäarvo saadaan välittymään oppilaille?"

Kouluruokailun lisäarvoksi voidaan katsoa ravitsemus- ja ruokakasvatus, terveyskasvatus, tapakasvatus, turvallisuuskasvatus, kansainvälisyyskasvatus, yhteisökasvatus, kestävän kehityksen kasvatus, työkasvatus ja monikulttuurikasvatus (s. 48). Innovatiivisen mallin näiden arvojen välittämiseen tarjoaa helmikuun 2012 lopussa julkaistu kirja "Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan".


Kirja tuo esille sen epäkohdan, että keittiöhenkilökunnalta puuttuu kasvatusosaaminen ja opetushenkilökunnan koulutuksesta on viimeaikoihin asti puuttunut puolestaan ruokakasvatukseen perehdyttäminen (s.11). Kirja ei kuitenkaan jätä asiaa siihen vaan konkreettisesti osoittaa miten lapset ja nuoret voidaan nostaa rakenteiden ja tehokkaiden järjestelmien edelle kuvaten mitä tarkoittaa laajennetun kasvattajuuden kouluyhteisö ja miten vastuullinen yhteistyö yli toimialarajojen on mahdollista toteuttaa. 

Kirjoittajina ovat kouluruokailun asiantuntija ja kouluttaja FT Seija Lintukangas sekä kotitalouspedagogiikan professori Päivi Palojoki. Kummatkin tahot ovat julkaisseet useita aiheeseen liittyviä teoksia aikaisemmin mm: Kouluruokailun käsikirja (2007, Lintukangas, Palojoki et al.), Kouluruokailuhenkilöstö matkalla kasvattajaksi (2009, Lintukangas),  Ravitsemuskasvatus - aloitetaanko atomista vai ateriasta? (1998, Palojoki). Totean uusimman kirjan olevan yhteenveto kaikesta aikaisemmasta painotettuna kouluruokailuhenkilöstön kasvattajaosaamisen kehittämismenetelmien kuvaamisella. 

Otsikon "Osviittoja" alta löytyy koottuna kouluruokailua koskevat säädökset ja ohjeistukset ja lähivuosina tehdyt selvitykset sekä periaatepäätökset. Onkin ristiriitaista miten perusopetuslaissa, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja kouluruokailusuosituksissa on ohjeistus kouluruokailun kasvatustehtävästä, mutta kouluruokailuhenkilöstöä ei ole varsinaisesti koulutettu, opastettu tai valtuutettu kasvattajatehtävään (s.108). Myös tehostamistoimenpiteet sekä tuottaja-tilaaja-asetelma ja hallinnollisesti sekä perinteiseisesti eriytetyt opetus- ja ruokapalvelutoimi ovat vähentäneet ruokapalveluhenkilöstön mahdollisuuksia osallistua muuhun kuin itse ruoantuottamiseen (s.41-45, 70). Tulevaisuuden koulun avaintekijänä onkin "koota koko kouluyhteisö yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden tukemiseen ja kehittämiseen kasvatuskulttuurin tietoisuuden lisäämiseksi" (s.74). 

"Opetuslaissa säädetyn tarkoituksenmukaisen kouluruokailun järjestäminen puolestaan edellyttää ratkaisuja, joissa jo ruokailuympäristöllä itsessään on oppimista edistävä vaikutus" (s. 75). Kouluruokailuhenkilöstö on varmasti paras asiantuntija ruokailutilan toimivuuden toteuttajaksi, mikäli heille koululta ja hallinnolta myönnetään ajalliset sekä taloudelliset resurssit toteuttamiseen. "Ankeissa tiloissa, meluisessa ympäristössä tai epäystävällisessä kohtelussa ei hyvistäkään tarpeista tehty ruoka maistu" (s. 165). Muutos kouluruokailussa selkenee kun lukee käsitteiden ravitsemuskasvatus vs. ruokakasvatus ja kouluruoka vs. kouluruokailu eroista (s.47).

Keskeisessä osassa kirjassa on "Taitava ruokapalveluosaaja" eli TaRu-koulutus. "Ketään ei voi eikä pidä velvoittaa kasvattajaksi ja ohjaajaksi ilman perehdytyskoulutusta" (s.11, 105). "Uudistumista" kappale (s. 104) kertoo miten käytännössä käytännön työtä tekemään tottuneita saadaan vuosia ammattiopintojen jälkeen innostumaan oppimaan oppimisesta ja kehittämään itseään kouluyhteisöön ruokakasvattajiksi. Kirjan useat lainaukset kouluruokailuhenkilöstön kokemuksista opiskellessaan ei vain koululaisten ruokakasvattajiksi vaan koko kouluyhteisön kasvattajaksi ovat asian havainnollistavaa luettavaa. "Oppilaiden kanssa tullaan toimeen entistä paremmin, kun heitä opitaan ymmärtämään paremmin" (s.135). Motivoitumisen ja voimaantumisen avulla tarvehierarkian alinta fyysistä tarvetta eli ravintoa tarjoava voi työssään tyydyttää oman ylimmän tarvetason eli arvostuksen ja itsensä toteuttamisen tarpeita (s.117). 

"Kouluruokailuhenkilöstön kasvattajuus laajennetun kasvattajuuden toimintamallissa voidaan tulkita uudeksi sosiaaliseksi innovaatioksi suomalaisessa koulujärjestelmässä, joka jo sinällään kelpaa kansainväliseksi vientituotteeksi" (s. 162). Kouluruokailuhenkilökunta on siis tekemässä suoraan Suomen kilpailukykyä sekä ravitsemalla oppilaita parempiin PISA-suorituksiin että olemalla itse innovatiivinen kilpailutekijä ja vientituotteen kehittäjä (s. 120). Toisaalta pohdin harventavatko suunnittellut (s.165) ruokakasvattaja-opintovaatimukset halukkuutta hakeutua joukkoruokailualalle, jolle perinteisesti on hakeutunut kädenosaamista hallitsevat ja haluavat henkilöt.  


Hallintokunnat ylittävän yhteistoiminnan (opettajien, terveydenhoitajien, keittiöhenkilökunnan) kehittäminen on erityisen tärkeää syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä, oppilashuoltotyössä ja erityisopetuksessa (s.139). Ruokasalissa* koululaiset tuovat itsestään esiin ehkä erilaisia asioita kuin luokassa (s.91) ja on heidän edun mukaista, että esim. tunnollisen oppilaan syömättömyyden havaitseva ruokapalveluhenkilökunta* tuntee velvollisuudekseen ilmoittaa havainnostaan terveydenhoitajalle. Keittiöhenkilökunta voi myös ehkäistä syrjäytymistä tarjoamalla kouluravintolasta* mukavan paikan koululaisille viettää hyppytuntejaan terveellisten välipalojen äärellä sen sijaan että he katoaisivat koulualueen ulkopuolelle. On myös tärkeää, että syrjäytymisvaarassa oleva oppilas tulee kouluun, vaikka vain hyvän ruoan houkuttelemana (s. 141). Kirja ei mainitse asiaa, mutta on kai oletettavaa, että arvostuksen saaminen kouluruokailulle siirtyisi arvostukseksi muullekin joukkoruokailulle esim. opiskelija-aikana. 


Luin kirjaa vanhemman näkökulmasta ja hain mainintoja yhteistyöstä vanhempien kanssa kouluruokailussa. Sekä kouluruokasuositukset että kirja (s.165) mainitsevat yhteistyön vanhempien kanssa olevan tärkeää kouluruokailun suunnittelussa. Minimissään tämä tarkoittaa kouluruokailuhenkilökunnan vetämiä keskusteluja vanhempainilloissa, parhaimmillaan vanhempien osallistumista kouluruokatyöryhmään ja kouluruokahenkilöstön rohkeaa kouluruokailun positiivista markkinointia esim. tarjoamalla vanhemmille kouluruokaa maistiaisena (s. 156).


Ruoan arvostus lähtee kotoa ja vanhemmista ... Lapset ja nuoret arvostavat kouluruokailua, kun myös vanhemmat arvostavat sitä (s. 168). Vanhemmilla voi kuitenkin olla hyvinkin kouluruokailusta poikkeava käsitys omalle lapselleen terveellisestä ruokavaliosta. Siten ihmettelen miksi koulun opetussuunnitelmaan sisällytettäväksi ehdotetussa mallitekstissä mainitaan "Koulumme kouluateria on... riittävä ja nautittava kotiruoan veroinen lounas..." (s.18). Tällä hetkellä vanhemmat myös vaikuttavat kouluruokailun toteutumiseen rahoittamalla kouluruokailun kanssa kilpailevaa ruokaa, joko tietoisesti tai tietämättään. 

Useissa kohdin kirjaa mainitaan tavoitteeksi lisätä ruokapalveluhenkilöstön kasvattajamaista otetta kouluruokailussa tapahtuvien yllättävien tilanteiden hallintaan. Jäin miettimään koskeeko kasvatusote myös kanssakäymistä vanhempien kanssa. Kasvatusyhteistyöstä ja laajennetun kasvattajuuden sisällöstä kertoessaan kirjoittajat huomioivat vanhemmat tällä tapaa: "Entisaikaan (postfiguratiivinen kulttuuri) tiedonsiirto ja siten oppiminen tapahtuivat pääasiassa vanhemmilta lapsille, mikä on vallitseva malli edelleen primitiivisissä yhteisöissä. Lapset ja vanhemmat voivat oppia myös ikäisiltään ja kaltaisiltaan (kofiguratiivinen kulttuuri). Prefiguratiivisessa kulttuurissa vanhemmat oppivat myös lapsiltaan. Näin olleen on tärkeää tiedostaa, millaista maailmaa ja kuvaa koulussa lapsille rakennetaan"

Ideaalitilanteessa vanhemmat olisivat siis kiinnostuneita lapsensa koulussa saamista ruokakokemuksista ja antaisivat niille tilaa tehdä muutoksia mahdollisesti myös kodin ruokakulttuurissa. Realistisesti ajatellen on tärkeää tiedostaa ristiriitojen mahdollisuus ruoka-aiheissa vanhempien ja koulun oppien välillä. Veikkaisin, että kouluruokailuhenkilökunta voisi saada uskonnon opettajilta hyviä vinkkejä miten käsitellä näitä ristiriitoja vanhempien kanssa... 

Olisin kaivannut mustaa valkoisella, miten koulun ruokakasvattaja henkilökunta ohjataan huomioimaan vanhempien osallistumisen kouluruokailun resursseista päättämiseen poliittisessa päätöksenteossa. Kouluruokailuhenkilöstöä sitoo viralliset ravitsemussuositukset, joita taas toisaalta voidaan kuntapäättäjien toimesta päättää olla noudattamatta. Myös kouluruoan imago voi alentaa arvostusta ja siten vähentää mahdollisuuksia lisätä resursseja. "Jos kouluruokailun henkilökunta ei ehdi riittävästi paneutua laaduntarkkailuun eikä heillä ole aikaa tai mahdollisuutta tarkistaa, mitä he toimipisteissään laittavat tarjolle, imago ja varsinkin luottamus kouluruoan turvallisuuteen, terveellisyyteen ja laatuun voivat romahtaa samantien" (s.160). Miten siis saada päättäjät "puhumaan kustannusten sijaan enemmän kouluruokailun lisäarvosta"? Sillä "hyvin järjestetty kouluruokailu antaa oppilaille ja opettajille mahdollisuuden keskittyä opetustoimintaan" (s.13). 

Uskoisin, että muillekin ruokakasvattajan asemassa joko vanhempana tai työnpuolesta kirjan lukeneille muodostuu kokonaiskuva kouluruokailun uudenlaisesta tavoitteiden asettelusta ja tavoitteiden toteuttajista. Se näkökulma auttaa huomaamaan pienetkin valonpilkahdukset muilta samaan suuntaan pyrkiviltä ja "yllyttää siten myös kaverit yhteisiin talkoisiin tekemään kouluruokailusta entistä näkyvämpi", että "tämän päivän järkipuheesta tulee huomispäivän hyviä käytäntöjä" (s.7). 

Kouluruokatietopankki on palveluksessanne valonpilkahdusten levittäjänä!

* sanoja muutettu palautteen perusteella tukemaan positiivisempaa ilmaisua kouluruokailusta: Ruokala --> ruokasali, ravintola, keittiöntäti --> ruokapalveluhenkilökunta 

p.s. Kirjassa mainitaan "Kouluruokatietopankki" lisätiedon lähteenä listassa Parempaa kouluruokaa-kilpailun ja 2012 Ruokakulttuuriteko-palkinnon saaneen Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön (Elo-säätiön) välissä (s.32). Tekstissä sanotaan "Mielenkiintoista ajantasaista tietoa ja luettavaa eri maiden kouluruokailujärjestelyistä saa esimerkiksi Kouluruokatietopankista." Kouluruokatietopankki kiittää kunniasta olla mainittuna näin arvokkaassa kouluruoan puolestapuhujien seurassa. 

Vastuuvapauslauseke: Kirjaa tilatessani Edutaru oystä ilmoitin kirjoittavani kirjasta tiivistelmän ja toivoin tämän vaikuttavan toimitusnopeuteen. Olin aika yllättynyt saadessani kuulla kirjan sisältävän maininnan Kouluruokatietopankista ja kirjan toimitettavan minulle ystävähintaan, joka osoittautui olevan kuluitta minulle. Eniten mieltä lämmitti kirjaan liitetty työniloa tuottava viesti, jota lapsenikin ymmärsivät arvostaa äidin työn tuloksena. Olen yrittänyt näistä omaa työtäni koskeneista huomionosoituksista huolimatta tulkita kirjaa kriittisesti ilman ennakko-odotuksia suuntaan tai toiseen ja välittää tämän tulkinnan myös kirjoituksessani. 

No comments:

Post a Comment