9.1.2012 Kouluruoan kestävä kehitys

Päivitetty 8.1.2012 kaiuilla Kiuruvedeltä

Kouluruokakeskustelu ja kouluruokasuositukset ovat perinteisesti käsitelleet mitä lautasella on. Thaimaasta lennähtäneitä broilereita sekä ulkomailta tuotuja kasviksia on kauhisteltu yleisökirjoituksissa. Kouluruokasuositukset korostivat kilpailutusta ja makua tasa-arvoisina, mutta hyvä kilpailutus ei maalaisjärjellä arvioituna ole vastannut hyvää makua. Uutena keskustelun aiheena on siis ruvennut nousemaan mistä lautaselle tuleva ruoka tulee ja miten. 

Kirjoituksia lukiessa ei arvaisi, että julkisen ruokatuotannon ohjaamiseksi kohti kotimaista on jo tehty paljon. Vanha sanonta "paha kello kauas kaikuu, hyvä tuskin helisee" pitää näemmä paikkansa. Kouluruoan huonoista resursseista ja raaka-aineiden laadusta minäkin huolestuin kun lähdin selvitystyötäni tekemään omien lasteni suomalaisen kouluruokataipaleen lähestyessä. Paljon mielenkiintoista onkin selvityksen parissa tullut eteen. 

Tämän vuoden tammikuussa (2011) eduskunta on hyväksynyt Suomen ensimmäisen ruokastrategiaa koskevan selonteon, joka mm. "edistää lähi- ja luomuruoan käyttöä julkisissa ruokapalveluissa mahdollistamalla julkisissa hankinnoissa yksiselitteisinä laatukriteereinä muun ohella tuoreuden, lisäaineettomuuden ja lyhyen kuljetusmatkan". Sen jälkeen eduskunta vaihtui ja hallitus uusiutuu ja mukana taitaa olla jotain EU kiemuroitakin ettei aiheesta varsinaista lakia koskaan tule mihin vedota kouluruokailun laadun puolesta. Melkoinen seinä vastassa, jos sen ylittämistä aikoisi. Suomen laaja verovaroin rahoitettu julkinen ruokailu on kuitenkin poikkeus, mistä kannattaa pitää kiinni kuten ranskalaiset ovat pitäneet kiinni tuotamisoikeudestaan shampanjaan (ja Roquefortin ja ja ja. Aika monta poikkeusta heillä taisi olla säännössä. Edelleen ihmettelen miten "EU sallii" patongin myymisen ilman mitään pakkausta... ;). 

Onneksi kiertopolku tuoda suomalaista ruokaa julkiseen ruokailuun näytäisi olevan olemassa eikä siihen vaadita ymmärtääkseni edes mitään lobbausta EU:ssa. Suomen Akatemia on rahoittanut vuosina 2009-2011 SEED-hanketta, jossa tutkitaan ja kehitetään kestävän kehityksen kasvatusta suomalaisessa perusopetuksessa. Tämän hankkeen (yhtenä) tuloksena Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) on julkaisut 2010 (korjaus aikaisempaan kirjoitukseeni) raportin: Julkiset ruokapalvelut ja ruokakasvatus: arjen käytäntöjen kautta kestävään ruokahuoltoon. 

Raportissa asia ilmaistaan näin: Jos haluamme vaikuttaa ruoan saatavuuteen eli ruokaturvaan, tuotteiden laatuun eli ruokaturvallisuuteen ja tuotannosta aiheutuvaan ympäristökuormitukseen, on ruoantuotanto säilytettävä omissa käsissä. Tämä edellyttää, että kasvava sukupolvi oppii arvostamaan kotimaista ruokaa ja tietää miten se on tuotettu, mikä on ruoan kulttuurinen merkitys ja mitkä ovat sen yhteiskunnalliset ja taloudelliset kytkennät.

Eli loogisesti huomio kääntyy kouluruokailuun. Mutta tällä kertaa mukaan otetaan näkemys ruokakasvatuksesta osana opetusta:

Ruokakasvatus osana kestävän kehityksen kasvatusta tarkastelee ruokaa hyvin monesta eri näkökulmasta, ja lähestyy sitä niin henkilökohtaisena, yhteiskunnallisena kuin maailmanlaajuisenakin kysymyksenä. 

Yleensä kestävällä kehityksellä käsitetään ympäristöasioita, mutta raportti (ja projektikokonaisuus) tuo esille myös hyvinvoinnin edistämisen julkisten palvelujen yhteiskunnallisena merkityksenä kestävästä kehitykestä. "Reilu kauppa" onkin "reilu peli" henkeä kun yhteisön hyvinvointia edistetään huolehtimalla lähiruokapalveluhenkilöstön ja lähiruoan tuottajien hyvinvoinnista.

Myös taloudellisuus voi raportin mukaan olla kestävää kehitystä eikä sen este. Raportti ei ole kouluruokasuositukset poissulkeva: 

Kestävä kehitys kun ei ole pelkästään taloudellinen kysymys, vaan se tarkoittaa myös ravitsemuksellisesti täysipainoista ja hygieeniselta laadultaan moitteetonta ruokaa. 

Raportin pohjana olevalla selvityksellä haetaan yhteistä tarkastelunäkökulmaa nykyistä kestävämmän kunnallisen ruokahuollon toteuttamiseen painottamalla eri toimijatahojen yhteistyötä ja vuorovaikutusta. ... Kestävä julkinen ruokahuolto ei saa olla pelkästään kunnan ruokahuoltohenkilöstön vastuulla, vaan se on osa kunnan kokonaisvaltaista kehittämissträtegiaa. Raportissa on kirjoitettu myös maatilayhteistyöstä opetuksen ja kouluruoan osana.

Samaa lähialueiden tuottajien tukemista on mukana myös Usa:n kouluruokauudistuksessa. “Supporting farm to school programs will increase the amount of produce available to cafeterias and help to support local farmers by establishing regular, institutional buyers. Many schools are using farm to school programs as an important component of nutrition education.” toteaa Tom Vilsack (kalvo #2), Secretary, U.S. Department of Agriculture (suomennos olisi maatalousministeri?).

Miksi sitten moinen projekti ja prosessi 1/3 päivän ravitsemustarpeen takia? Koska julkinen ruokahuolto loppujen lopuksi vaikuttaa ruokakäyttäytymiseen lakisääteisen kouluruokailuajan päätyttyä. Mikäli kouluruoka onnistuu voittamaan lapsen ja nuoren puolelleen rasvaisten, makeiden, helposti saatavien ja näennäisesti edullisten massatuotteiden seasta niin voittaja on ensisijaisesti koululainen ja heti. Tästä ei taida olla kukaan eri mieltä. Montako yhteiskunnan investointia pystyy samaan välittömään tulokseen, jolla on vaikutusta myös laajemalti koululaisen perheeseen? 3/3 ruokatarpeesta kun on päivittäin täytettävä aikataulusta ja kukkaron koosta huolimatta. Ja nämä ovat vain välittömästi ja ilman pidempiaikaista virallista tutkimusta ja raportointia havaittavia seikkoja...

Nämä hankkeet ovat yhteiskunnan halu parantaa kouluruoan nautittavuutta. Mutta onko kodeilla suurempi merkitys siihen miten lapsi kouluruoan kokee? Raportissa otetaan kantaa tähänkin: 

Kunnan ruokapalvelujen kehittämisessä asiakkailta saatu palaute on tärkeä lähtökohta. Kohentamalla asiakkaille suunnattua tiedottamista voidaan heitä aktivoida toimintaan kestävämmän ruokakulttuurin kehittämiseksi.

Pitäkäähän korvat auki hyvien kellojen helinälle ja kaikukaa takaisin.

Kaikuja: 

• Kiuruveden Lähi- ja Luomuruokastrategia,  Kiuruveden ruokapalvelupäällikkö Helena Laitinen esiintyi YLE tv1:sen Ruokaillassa 15.11.2011
• ATERIA11 suurkeittiöasiantuntija päivillä esityksenä mm. "Luomutuotteiden käytön aloittaminen: haasteet ja onnistumiset, case Turku" (Sali F) sekä "Koulukeittiöllä on runsaasti mahdollisuuksia kestävyyskasvatukseen" (Ruokatieto 8.11.2011) 
• Addressi "Kotimaista ruokaa kouluihin ja päiväkoteihin" (laatijana useat Kangasalan vanhempaintoimikunnat)
• Kangasalan vanhempainyhdistysten yhteistapaamisesta: "kouluruuan globaali alkuperä huolestuttaa meitä... viitoittaa sellaista suuntaa kouluruualle, että havahduimme herättämään keskustelua kouluruuan laadusta ennen kuin on myöhäistä."
• J.P: kirjoitti elintarviketieteiden maisterin, kokin ja 4 lapsen isän pätevyydellä kodin vaikutuksesta siihen miten lapsi kokee kouluruokailun. Vastine sopi paremmin julkaistavaksi ruokakasvatuksen yhteydessä, joten löytyy täältä.  
• Keskustelu ei etene jos kaikki nyökyttelevät samaan suuntaan. Tuomas Enbuske kokoaa kriittisiä näkemyksiä yhteen: Kaikki mikä tulee luonnosta ei ole hyvää