24. helmikuuta 2011 Sanna Talvia kirjoitti
blogissaan Sannansoppa
-keskustelun toivotaan jatkuvan siellä
Missä menet, kouluruoka?
Kiusallisen pitkä tauko taas blogin kirjoittamisen kanssa. Arjessa tapahtuu kaikenlaista eikä ajatuksiaan saa kootuksi näkyville, ne jäävät vain pyörimään omaan päähän. Piti Soilen (Ruottisen) hiilihydraattiväitöksestäkin kirjoittaa, mutta se saa nyt odottaa vielä hetken.
Käyn nimittäin ensin lasten ja nuorten joukkoruokailun kimppuun. Kollegani Laurisen Maaritin kanssa nimittäin tuli aihe puheeksi hänen kertoessaan kokemuksistaan Ranskasta ja Yhdysvalloista, missä Maarit on perheineen viettänyt muutaman vuoden perheen isän työkomennuksen seurauksena. Ravitsemustieteilijänä Maarit on tehnyt tarkkasilmäisiä havaintoja paikallisesta kouluruokailusta ja verrannut toimintaa Suomen kouluruokailu-järjestelmään; Ulkomailla ollessa silmät avautuvat uudella tavalla kotimaan asioille. Näin Maarit muun muassa kertoi kokemuksistaan:
”Nyt lapseni eivät ole osallistuneet joukkoruokailuun kohta kolmeen vuoteen: Ranskassa lapset haettiin koulusta kotiin lounaalle kesken päivän ja täällä USA:ssa lounas viedään eväinä kouluun. Pystyn toteuttamaan yksilöllisyyttäni ravitsemuksessa 24h rajana vain oma jaksaminen ja kiinnostus etsiä vaihtoehtoja uudessakin kulttuurissa. Olen todellakin havahtunut siihen etteivät vanhemmat tosiaankaan tarjoile 100% lastensa aterioista Suomessa. Yritin etsiä jotain positiivista omasta lasten lounaslaukkujen pakkaamisesta joka aamu kun homma alkaa jo vähän uuvuttaa... Ainakin tiedän mitä lapseni syövät päivän aikana. Olen tässä suhteessa etuoikeutettu NYT, mikä saa tiedostamaan, että palatessani Suomeen joudun antamaan lasteni ravitsemuksesta suuren osan instituutioiden käsiin. Ja kohtaamaan taas sen etten välttämättä tiedä ja näe mitä lapseni syö päivän aikana. Viitenä päivänä viikossa, 40 viikkoa vuodessa, useita vuosia ts. vaikutukset pitkän aikavälin terveyteen ovat selviä ilman suurempia tutkimuksia. Puhumattakaan päivittäisestä jaksamisesta. Voin vain luottaa, että ruokailusta vastaavat yrittävät tehdä parhaansa annettujen resurssien puitteissa. Ja resurssit puolestaan ovat politiikan tulosta.” Maarit totesi myös, että esimerkiksi keskustelu ravitsemuksen yksilöllisyydestä tai rasvasota tuntuvat jotenkin irrallisilta ilmiöiltä työssäkäyvien vanhempien lasten ravitsemuksessa. Eikö meidän pitäisi keskustella paljon enemmän poliittisen päätöksenteon osuudesta siihen mitä ihmiset syövät ja taloudellisten resurssien riittävyydestä esimerkiksi kouluruokailussa?
Keskustelusta innostuneena lähdin tutkailemaan THL:n toteut-taman Kouluterveyskyselyn tuloksia: minkälaisia ajatuksia oppilailla on tällä hetkellä kouluruokailusta? Vuonna 2010 toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä noin 100 000 peruskoululaista, lukiolaista ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevaa. (Melkoinen otoskoko siis kyseessä!) Kyselyn tulosten perusteella noin kaksi kolmasosaa oppilaista syö koulussa tarjotun lounaan päivittäin. Oppilaista 10-15% ilmoitti, että syö koululounasta vain korkeintaan kahtena päivä viikossa. Peruskoulun oppilaista osa oli sitä mieltä, että kouluruokailuun ei ole riittävästi aikaa (28% vastaajista), ruokailuaika ei ole sopiva (15% vastaajista) tai että ruokaa ei ole riittävästi tarjolla (28% vastaajista). Huomattavasti edellisiä suurempi osuus oppilaista oli kuitenkin sitä mitä, että kouluruoka ei ole laadultaan (64% vastaajista) tai maultaan (61% vastaajista) hyvää! Mielestäni tällaiset tulokset ovat hurjia! Mistä ne kertovat? Siitä että kouluruoalla on huono imago? Että oppilaat ovat nirsoja? Vai siitä että kouluruoan maussa ja laadussa on todella jotain vikaa? Ja miten nämä tulokset on yhdistettävissä kouluruokailun resurssien riittävyyteen/riittämättömyyteen? Ja siis siihen (ravitsemus)poliittiseen päätöksen-tekoon?
Suomessa on vuonna 2008 julkaistu Valtion ravitsemusneuvottelukunnan toimesta Kouluruokailusuositukset. Niissä todetaan mm. seuraava: ”Ruoka-palveluja kilpailutettaessa ja sopimuksia tehtäessä pitää valintakriteereiksi asettaa myös ravitsemuksellista laatua määrittävät tekijät sekä maku ja painottaa niitä vähintään yhtä paljon kuin taloudellisia tekijöitä” Lisäksi todetaan, että oppilaiden monimuotoista osallisuutta kouluruokailun järjestämisessä on tuettava ja että kouluruoan kehittämisessä keskeistä on oppilailta ja opettajilta saatu palaute. Kuinkahan hyvin nämä suositukset toteutuvat käytännössä? Suositukset ovat tietysti aina ”vain” suosituksia, sanktioita ei tipu jos ne jäävät noudattamatta. Nyt vaalivuonna on varmasti kaikenlaista lupauksenpoikasta ilmassa poliittiseen päätöksentekoon pyrkivien puheissa, mutta miten voisimme edistää hyvien lupausten toteutumista myös käytännön tasolla? Vai onko kouluruokailun tilassa kyse jostain muusta kuin poliittisen päätöksenteon perusteella jaettujen resurssien niukkuudesta? Mitä mieltä olette? Olisi tietysti mukava kuulla mielipide myös jolta kulta työkseen kouluruokailun parissa toimivalta. Voi toki olla, että teillä on työksenne parempaakin tekemistä kuin tällaiseen blogipörinään osallistuminen… ;-).
Ps. Huomasin juuri myös YLE:n Suomi express -ohjelman tarttuneen aiheeseen. Keskustelijoilta on tullut vinkkeja kouluruoan tason nostamiseen. Nimimerkki "Kouluevästä 40 vuotta" ehdotti, että oppilaiden huoltajien tulisi käydä lapsensa koulussa ruokailemassa. Näin sattaisi hänen mukaansa kodeissa (kouluruoka)keskustelun sävy muuttua, sillä sen verran erinomaisia eväitä koulujen henkilökunta tekee erittäin niukoilla budjeteilla. Ja nimimerkki lisää: "Ammattikuntana he (kouluruokaloiden henkilökunta) lienevät yksiä masokistisimpia-- kiitosta ei tarvitse odottaa." Näinkö on alhaista kouluruoan arvostus?
