7.3.11

Ikävämpi uutinen kouluruokailusta

Ylen ma 7.3.2011 uutisoima ikävämpi puoli kouluruokailusta.

Ennen kuin annat uutisen vaikuttaa mielipiteeseesi kouluruokailusta mietihän "Käytössä ei tällä hetkellä ole suomalaista porkkanaa"-lausetta. Mieti "Miksi?". Minulla ei ole vastausta, kenellä on? En usko, että lopullinen vastaus tulee kyseisen keittiön emännältä...

Huomioitavaa on, että taudista sekä tartunnan lähteestä voidaan Suomessa uutisoida. Usassa tämä on jossain määrin jopa kiellettyä laissa "kun kaikki vähän kipeästä vatsasta kärsisivät haastaisivat yhtiöitä oikeuteen". (valitettavasti en löydä viitettä. Tieto on peräisin kirjasta "Fast Food Nation" (Eric Schlosser, 2001))


Yersinia-bakteeri aiheuttaa taas mahatautia Tuusulassa

Tuusulalaisessa koulussa tarjotusta porkkanasta on taas löytynyt yersinia-bakteeria. Samainen bakteeri aiheutti rajun vatsatautiepidemian 2006 sitten keskiuusmaalaisissa kouluissa. Nyt lapsia on sairastunut todistetuksi kaksi.

Tuusulan terveyskeskus tutki yersinian mahdollisuutta, kun kahden oppilaan vatsatauti pitkittyi. Syyllinen tartuntaan löytyi koulusta otetusta elintarvikenäytteestä. Bakteeri levisi samoin kuin vajaat viisi vuotta sitten porkkanaraasteen välityksellä. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tutkii nyt myös muiden koulujen elintarvikenäytteitä yersinian varalta.

Tuusulan koulujen juurekset tulevat keittiöille valmiiksi kuorittuina. Käytössä ei tällä hetkellä ole suomalaista porkkanaa.

Liikkeellä edellistä lievempi bakteerikanta

Edellisen kerran kun bakteeri jylläsi Tuusulassa ja Keravalla, lapsia sairastui 400. Bakteerikanta on nyt kuitenkin toinen. Tuusulan koulusta nyt löytynyt kanta aiheuttaa lievemmän taudin. Tuusulan johtajaylilääkäri Minna Karpansalo kertoo, ettei päivystykseen ole tullut vatsaoireiden takia erityisiä yhteydenottoja.

Parhaillaan on liikkeellä myös muun muassa noroviruksen ja enteroviruksen aiheuttamaa vatsatauteja.

Yersinia aiheuttaa suolistotulehduksen ja ripulia. Se parantuu yleensä nopeasti itsestään, mutta joskus pitkittyneissä tapauksissa käytetään antibioottihoitoa.

YLE Helsinki