10.3.11

Teko: Lasten ääntä kuunnellaan...

Ainakin Porvoo ja Espoo ovat halunneet kuulla lasten ääntä. Porvoossa kuuleminen on alkanut tammikuussa 2011 linkki, mutta sitä on luvattu pitää aktiivisesti yllä kuusi viikkoa. En löytänyt pikavilkaisulla uutisointia kuulemisen tuloksista (tilanne 25.3.2011). Espoo on jo päässyt kuulemansa perusteella tekoihin.

Helsingin Sanomien Omakaupunki, Helsinki uutisoi 8.3.2011:
(linkki tuli minulle "Lasten ääni lautasella"-Facebook-sivuston kautta).

Kouluruokaa aiempaa vähemmän roskiin Espoossa


Espoon koulujen ja päiväkotien biojätteen määrä on vähentynyt parissa vuodessa 28 prosenttia. Aiemmin sitä syntyi asiakasta kohden yli desi päivittäin, nyt määrä on alle desilitran. Tähän kuuluvat biojätteet keittiöiden porkkanankuorista servietteihin.
Lasten ja nuorten toiveita on kuunneltu aiempaa herkemmällä korvalla, EspooCateringin toimitusjohtaja Minna Ahola kertoo.
"Listoilta on karsittu esimerkiksi perinteisiä kastikeruokia, koska ne eivät tee kauppaansa. Olemme saaneet palautetta, että mitähän tämä oikeastaan on", Ahola kuvaa.
Kaalisilput ovat vaihtuneet amerikansalaattiin ja porkkanaraasteeseen, maksalaatikko on korvattu tortilloilla.
Perinteinen hernekeittokin on saanut lähtöpassit. Laskiaistiistaina sitä sentään tarjottiin.
Espoo Catering tekee päivittäin ruokaa 50 000 espoolaiselle, joista 40 000 on päiväkotilapsia ja koululaisia.
Ahola selittää biojätteen vähenemistä myös valistuksella: lapset ja nuoret pyrkivät ottamaan ruokaa sen verran, mitä uskovat syövänsä.
"Toiset näyttävät elävän pyhällä hengellä", Kuitinmäen yläkoulun apulaisrehtori Terja Isokorpi kummastelee.
Koulun emäntä, alue-esimies Sirpa Muuri myötää, että nuorten ruokahaluttomuutta on ikävä katsella. Monet kun söisivät vain hampurilaisia ja pizzaa. "Kai se on niin, että perheissä on niin kiire, että juuri muuta ei ehditä laittaa."
"Suuressa koulussa voi kalapuikkopäivänä olla 200 ruokailijaa enemmän kuin edellisenä päivänä", Ahola kertoo.
Eurolla ja kolmella sentillä päivässä koulukeittiöiden pitää tarjota terveellinen, monipuolinen, maistuva ja kasvattava ateria.
  • Päivi Punkka-Hänninen

Suomen ruokakulttuurin edistämisohjelma palkitsi biojätteen vähentämiseksi tehdyn työn  ATERIAteko 2010-palkinnolla
  • _____________________________
Kastikeruoka-komentti kirvoittaa minutkin kertomaan Ranskasta Suomeen muuttaneen ranskalaisen ystäväperheeni lapsen kommentin suomalaisesta kouluruoasta: bla bla bla with SAUCE... Koko perhe on ihmetellyt suomalaisten tapaa syödä kaikki lihansa kastikkeen kanssa / kastikkeessa.