12.3.11

Teko: Kouluruokakampanja kodin ja koulun yhteisvoimin: Espoo


Espoolaisessa Järvenperän koulussa on keväällä 2010 pyörinyt Energinen-kouluruokakampanja.
Tässä toiminnassa on ollut näkyvästi mukana julkisuudessa toimimiseen tottunut henkilö, jolla luultavasti on myös paljon kontakteja ko. jutussa mainittujen julkisuuden henkilöiden paikalle saamiseksi. Oletan, että monelle kouluruokailusta huolestuneelle vanhemmalle tämä aiheuttaa turhautumista: "Hyvähän heidän on".


Toivon, että esimerkiksi tämän kouluruokatietopankin kautta muutkin vanhempaintoimikunnat löytäisivät juuri heidän koululleen sopivia työkaluja tuoda esille kouluruokaa koskevia asioita ja löytää ratkaisuja niihin. Tai miksei myös syyn viedä kiitosta koululle hyvin tehdystä työstä! Kaikesta lisäaine - laatu - yms. keskusteluista huolimatta, kouluruoka on kuitenkin se TÄMÄN hetkinen paras vaihtoehto ruokailulle koulupäivän aikana. Ja taatusti parempi kuin olla syömättä ollenkaan... Perusteluja löytyy alla olevista linkeistä ja kuten myös esimerkkiä miten tulevaisuus on muokattavissa.

Toivon, että Kouluruokatietopankin tekstit ja linkit myös auttavat näkemään kodin mahdollisuuksia vaikuttaa kouluruokailuun oman lapsen kohdalla jo tänään ja viimeistään heti huomenna.

Energinen-kouluruokakampanja on saanut alkunsa koululta, mutta vanhempaintoimikunta on ollut voimalla ja energialla mukana mm. vanhempainyhdistys Himakka internetsivujen kautta. Minun internetistä löytämäni tieto kampanjasta loppui tähän. Talletuksia tuloksista toivotaan.

Vanhempainyhdistyksen toiminnassa mukana ollut Anja Nysten kertoo Kemikaalikimara-blogissaan kampanjasta: linkki

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Maria Jungner, Elastinen ja Energinen

Tiesitkö, että Elastinen ei jättänyt kouluaikoina koskaan kouluruokaa väliin ja että Maria Junger on ollut energiajuomakoukussa? Nämä ja paljon muutta ruokailuun liittyvää asiaa kuultiin Järvenperän koulussa Energinen-kouluruokakampanjan aloitustilaisuudessa, jossa teemana oli kouluruokailun tärkeys. Kampanja lähti liikkeelle koulun rehtorin Sisko Savolaisen sekä koulun keittiön huolesta kouluruokailun vähäisyydestä, josta kirjoitin aiemmin postauksessa Elämää lihiksellä ja karkilla - tai syömättä mitään? Maria Jungner ja Elastinen toimivat Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman SRE:npuhemiehinä ja jotka suureksi iloksemme saimme koulullemme vieraiksi avaamaan kampanjaa.
Lisää tekstiä blogissa
sekä linkki
___________________

Opetushallituksen uutiskirje Spektri 14.7.2010 linkki
Kouluruokakampanja kodin ja koulun yhteisvoimin
Espoolaisessa Järvenperän yläkoulussa on käynnissä Energinen - kouluruokakampanja. Sen teemoina ovat ruokailun ja ravinnon vaikutus jaksamiseen, vireyteen, keskittymiseen ja yleiseen hyvinvointiin. Kampanjan järjestävät yhdessä vanhempainyhdistys Himakka, Järvenperän koulu ja Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma SRE.
Yhdessä ruokailemisen pitäisi olla iloinen asia. Lautasialaskettaessa on kuitenkin havaittu, että joinakin päivinä jopa puolet oppilaista jättää kouluruoan kokonaanväliin. Kuinka moni yrittää pärjätä päivän kioskiantimilla tai kokonaan syömättä, vaikka pitäisijaksaa työskennellä ryhmässä ja oppia uutta? Onko ryhmän paine niin suuri, että vaatii erityistärohkeutta käydä koululounaalla?
Yhdessä ruokailulla on terveyden ja hyvinvoinnin parantamisen lisäksi myös tärkeä sosiaalinen merkitys. Miksi kannattaa syödä kouluruoka sen sijaan, että suuntaa kaupan karkkihyllylle tai kioskille? Annammeko kouluruoalle sellaisen arvostuksen kuin sille kuuluu vai annammeko karkkien, energiajuomien ja sipsien viedä voiton?
Energinen-kampanjalla nostetaan kouluruoan statusta niin oppilaiden, vanhempien kuin päättäjien keskuudessa. Vanhemmille kerrotaan kampanjasta koulun tiedotteissa ja tulevana syksynä järjestetään vanhempainilta aiheena nuorten ruokailu. Näin halutaan herättää yleistä keskustelua ruokailun ja ravinnon merkityksestä. Mikä on nopeuden, tehokkuuden ja säästöjen takia syntyneen välipalakulttuurin hinta?
Kampanjaan sisältyy luokkien välinen kilpailu, jossa oppilas saa ateriapassiinsa leiman palauttaessaan tarjottimen kouluruokailun jälkeen. Luokkakohtaiset ruokailuprosentit lasketaan kahden viikon ajalta. Aktiivisimmin kouluruokaan osallistuvan luokan oppilaat saavat palkinnoksi elokuvaliput. Aihetta pidetään esillä myös opetuksessa ja päivänavauksissa.
Yhteyshenkilöt
Anja Nystén, Vanhempainyhdistys Himakan puheenjohtaja,
Minna Kartano, apulaisrehtori,
(Näiden henkilöiden yhteystiedot löytyvät alkuperäisestä tekstistä linkin kautta. Poistin ne tästä yhteydestä, koska uutinen on vuoden vanha enkä tarkistanut ovatko henkilöt enää mukana toiminnassa)
__________

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman Sanoja Lautaselta-blogi on käsitellyt asiaa 14.4.2010: Tarjolla ilmainen lounas ja leffa - kiinnostaako? linkki